OTTO H. FRANK
BUCHENSTRASSE 12
PUH. 061 414 808
4127 BIRSFELDEN,
Sveitsi
19. tammikuuta 1976
 

 

 

 

Hra. Raymond Aguilera

San Pablo, Cal. 94806

Hyvä Hra. Aguilera,

        Anne Frank -säätiö toimitti minulle kirjeenne, jonka lähetitte heille 1. joulukuuta mukanaan valokuva veistämästänne Anne -patsaasta sekä sanomalehtileike.
        Olin todella vaikuttunut syvistä tunteistanne, joita teillä on Annea ja hänen päiväkirjaansa kohtaan ja myös siitä, että haluaisitte ihmisten lukevan sen, jotta he muistaisivat kaiken pahan, mitä ennakkoluulojen ja syrjinnän seurauksena on tehty.
        Halusitte auttaa levittämään Annen sanomaa tekemällä veistoksen nimeltään "Annen muistoksi" (engl. "In Memory of Anne"). Kun katselen tuota veistosta, joka on valmistettu erittäin realistisella tavalla, minua hämmästyttää, kuinka hyvin olette onnistunut kuvaamaan, mikä merkitys tuolla päiväkirjalla oli Annelle, hänen omalla päiväkirjallaan, joka sisältää kaikki kokemukset ja sisäiset tuntemukset, joita hän tunsi niiden kahden vuoden aikana, jotka hän oli piilossa.

        Kuten olettekin jo Anne Frank -säätiön johtajalta aiemmin kuullut, tällä organisaatiolla ei ole keinoja/rahavaroja, joilla valmistamanne teos saataisiin valetuksi pronssiin, ja lisäksi meillä ei ole tilaakaan, johon sen voisi talossa sijoittaa. Jos pystyisitte vierailemaan Anne Frankin talossa itse, näkisitte viimeksi mainitun omin silmin.
        Pidän tarjoustanne lahjoittaa veistos Anne Frank -säätiölle suurena kunniana. Luulen, että alussa saamanne idea lahjoittaa se Yhdysvalloissa toimivalle juutalaiselle järjestölle olisi ainoa keino ottaa se parhaimpaan mahdolliseen käyttöön. Toivon, että kyseinen suunnitelma pystyttäisiin toteuttamaan.

        Kiitos vielä kerran osoittamastanne suuresta mielenkiinnosta Annea ja hänen päiväkirjaansa kohtaan. Ystävällisin terveisin...

                                                                            Vilpittömästi teidän,

                                                                            O t t o   F r a n k

 

Maalaukset
Veistokset
Lisää veistoksia
Sanomalehtiartikkelit
Valokuvaus
Peilisivustoja
Pääsivu

Mitä Giclée tarkoittaa?
Hinnasto: Klikkaa 'Maalaukset' -linkkiä

Prophecy.org -nettisivusto
email: ray@prophecy.org
© 1989-2010, Raymond Aguilera, All Rights Reserved